pe 19.5.
Aamulla kävimme pyörähtämässä Moriokan kaupungilla ja nähtävyyksissä. Löytyi mm. paikalla olleen linnoituksen rauniot, joka oli aika hyvin säilynyt ja kunnostettu linnoitusvuori muureineen sekä paikallisen oikeustalon edessä ollut kivipaasin halkeamasta kasvanut kirsikkapuu. Vähän pienemmän kaupungin tyyliä.
Yhdentoista aikoihin lähti juna kohti Tokiota, jota ennen vaihdettiin Naganoon menevään toiseen Shinkansen-linjaan. Naganosta pienet matkaeväät ja suunta paikallisjunalla kohti paikkaa nimeltä Yamanochi. Saavuimme sopivasti majoituksemme kirjautumisen avautumisaikaan. Pieni Uotoshi Ryokan sijaitsi kävelymatkan päässä juna-asemasta. Isäntä otti meidät ystävällisesti vastaan ja puhui hyvin englantia. Paikka oli ns. rustiikkinen, mutta hyvin tunnelmallinen ja rauhallinen, saman isännän pyörittämä ilmeisesti 90-luvun alusta saakka. Ruokailuhuoneen seinillä oli kirjeitä vanhoilta asiakkailta. Olimme ainoat asiakkaat paikalla, joten pääsimme kylpemään rauhassa paikan omassa onsenissa.
Pienen kylän katsastamiskierroksen aikana nähtiin, kuinka kauniissa ympäristössä Yamanouchi sijaitsee, vuoristomaisemaa sävyttivät vielä kuvauksellisesti vuorenrinteitä peittävät pilvet. Kääntöpuolena pikkupaikkakunnan kohtalo tuli esille ränsistyneiden ja hylättyjen talojen muodossa. Majoituspaikassamme saimme todella maittavan ja monipuolisen päivällisen.
la 20.5.
Päivän ohjelmassa oli vierailu Yamanochin Snow Monkey Parkiin (Jigokudani Jaen Koen). Maittavan japanilaistyylisen aamiaisen jälkeen päsimme majatalon isännän kyydillä puistoon johtavan luontopolun portille ja hän kertoi hieman paikallisista hyvistä vierailukohteista jossa voisimme käydä tullessamme takaisin vuorenrinnettä alaspäin. Polku oli noin 1,5km pitkä, kevyt lenkki.
Ei ei tarvinnut odottaa kauan, että ensimmäiset japaninmakakit ilmestyivät näkösälle. Lähellä varsinaista puistoaluetta oli hyvin vanha ryokan, jossa oli kyllästytty paikalla pyöriviin apinoihin, joten hieman ylemmäs jokea perustettiin niille oma kylpylä. Makakit eivät paljon ihmisiä pelänneet, vaan viilettivät menemään tai jäivät puhdistamaan toisiaan samoille poluille mitkä oli vierailijoillekin tarkoitettu. Niitä ei tietenkään saanut syöttää ja puiston säännöissä kehoitettiin pitämään vähän turvaväliä, mutta aika lähietäisyydeltä pääsi kuvaamaan.
Puiston loppupäässä oli makakeille tarkoitettu kylpemisallas, jonka pohjalle oli ilmeisesti heitetty niille mieluisia siemeniä, jota osa menikin sieltä noukkimaan. Suurin osa kuitenkin hengaili puiston poluilla, joen penkoilla ja ylempänä vuoren rinteillä. Näytti siltä, että melkein koko yli satapäinen lauma oli tullut alueelle. Meillä kävi hyvä tuuri, sillä edellisenä päivänä lauma ei ollut viitsinyt paikalle ilmaantua. Napsin enemmän kuvia kuin aiemmalla reissuosuudella yhteensä.
Takasin päin lähdettyämme oli kohteena julkinen onsen. Pysähdyimme matkalla paikallisen panimon museolle, josta sai ostettua ulosmyyntiin olutta, joten pidimme juomatauon. Onseniin pääseminen vaati vähän selvittelyä, mutta pääsimme sen katsastamaan. Meidän ryokanimme kautta ei ollut vapaata pääsyä kaikkiin Shibu Onsenin alueella olleisiin kylpylöihin, mutta yksi riitti tällä kertaa. Alueen buddalaistemppelin ja sen pihalla olleen ison pronssipatsaan katsastamisen jälkeen palasimme takaisin majataloon. Päivän päätteeksi todella hyvä ryokanin päivällinen.
su 21.5.
Japanilaistyylisen aamiaisen jälkeen sanoimme heipat isännälle, kiitimme majoituksesta sekä erinomaisista aterioista ja riensimme junaan. Kohteena oli Nagoya pääasissa yöpymistä varten, mutta päivän kohteena oli matkan varrella oleva Narain kylä. Se oli ollut ennen modernisaatiota osa postireittejä Kioton ja Tokion alueen välillä. Kylän pääkatu oli kilometrin mittainen pätkä Edo-kauden ajan mukaan tehtyjä rakennuksia, täynnä kauppoja ja ravintoloita turisteille. Oli ihan hienon näköistä ja tunnelmallista.
Mutta sitten oli vuorossa hieman fyysisempi polku. Yksi jättäytyi pois joukosta, mutta me muut kävelimme jyrkähköä vuoristopolkua Torii -solan huippukohtaan, joka oli ilmeisesti juurikin sitä vanhaa postireittiä. Nousu kävi liikunnasta ja tienviitat eivät vaikuttaneet kovin luotettavilta etäisyyden arvioinnin osalta. Reitiltä löytyi myös karhukelloja ja karhuista varoittavia kylttejä. Perille päästyämme oli luvassa pieni pettymys, koska näkymät toisen puolen laaksoon eivät olleet kummoiset juuri siitä kohtaa, vaan olisi täytynyt jatkaa melkein toinen mokoma polun toiseen päähän, jotta olisi päässyt ilmeisesti paremmin kuvauksellisellisia maisemia tarjoavalle paikalle. Takaisin samaa reittiä, onneksi nyt alamäkeen ja Narain kadulle. Tulipahan tehtyä ja tuli koettua vähän haastavampi luontoreitti. Mukaan tarttui muutama pari syömäpuikkoja.
Loppupäivä kului Nagoyan hotelliin matkaamisessa.
